Sisäilmatutkimus virallisin menetelmin
Kosteus- ja homevauriot voivat aiheuttaa ylähengitysteiden ja silmien ärsytysoireita sekä yleisoireita, kuten väsymystä ja päänsärkyä. Myös puutteellinen ilmanvaihto voi aiheuttaa näitä oireita. Ongelmien selvittäminen voi olla hankalaa etenkin silloin, kun kiinteistön vaurioiden, homelöydösten ja käyttäjien oireiden välillä ei ole selvää yhteyttä. Ongelmien selvittämiseksi tarvitaan usein rakennuksen eri kohdista otettuja sisäilma-, pinta- ja materiaalinäytteitä, aistinvaraista arviointia sekä tilojen käyttäjien ja kiinteistön vastuuhenkilön haastattelu. Mittaustulokset ovat kuitenkin vain yksi osa kokonaisuutta ja tilanteet arvioidaan tapauskohtaisesti, eri tekijät huomioiden. Sosiaali- ja terveysministeriö (= STM) on antanut viralliset ohjeet, joiden mukaan sisäilmatutkimukset tehdään. Mikrobinäytteet analysoidaan STM:n hyväksymän Asumisterveysohjeen 2003 ja Asumisterveysoppaan 2009 mukaan laimennussarja- ja kasvatusmenetelmällä. Vastauksissa eritellään bakteerit, homeet, sädesienet ja toksiset sekä kosteusvaurioon viittaavat lajit. Kasvatusmenetelmällä saadaan samalla kerralla selville mikrobien kokonaismäärä sekä mikrobilajit, jolloin tuloksen merkityksen arvioinnissa on käytettävissä riittävästi tietoa. Lausunnossa arvioidaan mikrobien viittaukset kosteus- ja mikrobivaurioihin sekä mahdolliset terveysriskit. DNA-PCR menetelmää ei ole hyväksytty mikrobinäytteiden viralliseksi tutkimusmenetelmäksi. Tällä hetkellä menetelmälle ei ole käytettävissä vertailuarvoja, joiden avulla tavanomaiset tulokset voidaan erotella mikrobivaurioon viittaavista tuloksista. Vaikka menetelmä on nopea, tulos ei anna tietoa useista keskeisistä sisäilmaongelmiin liittyvistä mikrobeista. Myös tuloksen merkitys rakenteiden ja sisäilmaongelmien kannalta katsottuna jää siten epäselväksi. VOC-tutkimuksilla (= haihtuvat orgaaniset yhdisteet) selvitetään yleisimmin poikkeavan hajun lähde tai lattiamateriaalien ja liimojen hajoamistuotteita. Tuloksia ei voida käyttää mikrobivaurioiden eikä terveyshaittojen arvioimisessa. Viranomaiset eivät hyväksy asiakkaan ottamia näytteitä, koska tulokseen vaikuttavat mittauskohteen monet eri tekijät, joiden arviointi vaatii asiantuntemusta. Kuitunäytteillä varmistetaan sisäilman kuitumäärä. Korkea kuitupitoisuus voi johtua ilmanvaihdon puutteista ja aiheuttaa usein silmien ja kurkun ärsytysoireita.
Kysy lisätietoja, laboratoriopäällikkö Irmeli Heikkinen, p. 0207 401 008 tai yhteydenottolomake.
|
![]() |
OULU | Myyntimiehenkuja 4, 90410 Oulu | Puh. 0207 401 000 | ||
| HELSINKI | Pihkatie 5, 00410 Helsinki | Puh. 0207 401 010 | |||
| ROVANIEMI | Korkalonkatu 2, 96100 Rovaniemi | Puh. 0207 401 003 | |||
| TAMPERE | Nyyrikintie 12, 33540 Tampere | Puh. 0207 401 010 |